Biografia

ANTTI SARPILA (klarinetti ja saxofonit)

on yksi harvoja kansainvälisesti tunnettuja jazzmuusikoitamme. Vaikka asuukin Suomessa, esiintyy hän jatkuvasti solistina ympäri maailmaa.

koriste2

Antti Sarpila (s. 1964) on ollut maailmankuulun amerikkalaisen jazzmuusikon Bob Wilberin oppilas 1980-luvulla. Wilber taas asui ja opiskeli nuoruudessaan 1940-luvulla legendaarisen Sidney Bechetin luona. Näistä perintötekijöistä on lähtöisin Sarpilan kiinnostus ja kunnioitus jazzin traditioita kohtaan. Sarpilan tavoitteena on omalla persoonallisella tavallaan yhdistellä jazzin alkuvaiheiden mestareilta (Louis Armstrongista Charlie Parkeriin) imemänsä vaikutteet, joista syntyvää musiikkia Sarpila kutsuu nimellä "classic jazz". Yhteistyö Bob Wilberin kanssa, joka edelleen jatkuu tiiviinä, huipentui 1988 "Tribute to Benny Goodman" konserttiin Carnegie Hallissa, New Yorkissa, jossa Sarpila esiintyi Bob Wilber Big Bandin solistina. Sarpila on esiintynyt toistamiseen tässä maineikkaassa konserttisalissa vuonna 2000 ruotsalaisvibrafonisti Lars Erstrandin kanssa.

koriste2

Sarpila on uransa aikana myös esiintynyt lukuisilla jazzfestivaaleilla sekä yksittäisissä konserteissa eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvaltoja, Aasiaa ja aina Australiaa myöten. Sarpila on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt soittaa sellaisten jazzin suurmiesten kuin Doc Cheatham, Wild Bill Davison, Buddy DeFranco, Vic Dickenson, Panama Francis, Bob Haggart, Scott Hamilton, Jake Hanna, John Henrics, Milt Hinton, Peanuts Hucko, Thad Jones, Dave McKenna, Wynton Marsalis, Joe Newman, Bucky Pizzarelli, Marshal Royal, Zoot Sims, Dick Wellstood, Frank Wess, Trummy Young kanssa sekä vierailla mm. sellaisten maailmakuulujen orkestereiden kuin Count Basie Orchestra, Metropole Orchestra, Dutch Swing College Band solistina.

koriste2

Antti Sarpilalla on oma yhtyeensä Antti Sarpila Swing Band joka viettää 25-vuotisjuhliaan keväällä 2007. Loppusyksyisin Antti Sarpila Swing Band järjestää jo perinteeksi muodostuneen laajan "Swinging Christmas"-kiertueen, joka tuo svengaavan pikkujoulun Suomen joka kolkkaan. Tämän lisäksi Sarpila vierailee useiden pienyhtyeiden, big bandien ja sinfoniaorkestereiden solistina. Suomen Jazzliitto on myöntänyt 1997 Antti Sarpilalle arvostetun "Yrjö"-palkinnon ja Classic Jazz ry "Louis Armstrong" palkinnon 1996.

koriste2

Antti Sarpila on julkaissut kymmeniä levyjä omalla nimellään. Viimeisin on "Gospel & Spirituals" (ASCD-29). Bob Wilberin kanssa Sarpila on levyttänyt kuudesti - New Yorkissa, Tukholmassa, Lontoossa, Bernissä (mukana mm. Byron Stripling, John Allred, Mark Shane, Phil Flanigan, Joe Ascione), Hampurissa ja Floridassa (mukana mm. Dick Hyman, Dan Barrett, Peter Appleyard, Ed Metz Jr.). Sen lisäksi Hampurissa, Nagel-Heyer Records levy-yhtiölle, Sarpila on levyttänyt jo kuusi kertaa amerikkalaisten huippujazzmuusikoiden (mm. Ralph Sutton, Jack Lesberg, Bill Allred, Oliver Jackson, Butch Miles, Harry Allen, Jon-Erik Kellso, Ken Peplowski, Allan Vache, Randy Sandke) kanssa. Ruotsissa Sarpila on ollut mukana useissa eri levytyksissä mm. Swedish Swing Society live in New York, Swedish Jazz Salutes USA live at Carnegie Hall. Sarpilan taitoja jazzmuusikkona on tarvittu sen lisäksi noin 100 eri levyllä.

koriste2

Hans Westerbergin toimittama Antti Sarpila bio-/discografia "The Swinging Beginning" ilmestyi 1999. Tässä kirjassa on Risto Ennekarin kirjoittama biografia osuus ja Hans Westerbergin keräämä tiedosto kaikista Antti Sarpilan levytyksistä ja tietoon tulleista radiolähetyksistä sekä tv-ohjelmista vuosilta 1980-1998. Kirjan yhteydessä on samanniminen cd-levy, joka on koottu tärkeimmistä äänityksistä Antti Sarpilan uran alkuajoilta.

 

Antti Sarpila, Museokatu 26 A 14, 00100 Helsinki
puh: 0400 - 501 702, fax: 0401 - 501 702
sähköposti: antti.sarpila@co.inet.fi